Päätapahtumat

Kirjan tapahtumat alkavat heti ensimäisillä sivuilla, kun Lerbyn metsästä, vanhan laavun luota löytyy 17- vuotiaan pojan ruumis. Hetkeä myöhemmin ruumis tunnistetaan maahanmuuttajataustaisen Ahmed Sirrin ruumiiksi, joka ilmoitettiin kadonneeksi muutama päivä sitten. Poliisit aloittavat päähenkilö Harald Forsin johdolla tutkinnat selvittääkseen murhan.

Tutkimuksissa selviää, että uhria on ammuttu päähän, mutta lumen peittämältä rikospaikalta ei löydy jälkiä tekijästä. Fors ja muut poliisit keräävät tietoja ja johtolankoja jututtamalla Ahmedin läheisiä ja mahdollisia silminnäkijöitä. Juttu alkaa selkeytyä pala palalta. Selviää, että Ahmed on käyttäytynyt rikollisesti, uhkaillut ihmisiä ja kaupitellut huumeita. Se selittää hänen lukuisat vihamiehensä. Poliiseilla on monia asioita selvittämättä, eikä syyllistä saada vielä kiinni. Sitten paikkakunnan kirkko syttyy tuleen. Tutkimuksissa selviää, että kyseessä on tuhopoltto. Liittyvätkö tuhopoltto ja murha toisiinsa?

Vihdoin johtolangat ja päätelmät saattavat poliisit tekijän jäljille, ja odottamattomien käänteiden jälkeen he nappaavat murhaajan. Selviää, ettei tuhopoltto liittynyt murhatapaukseen. Poliisit eivät koskaan saaneet tarpeeksi todisteita pidättääkseen sen tekijää.poliisi_15

Kommentoi



Ei kommentteja.

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi