Mikä teoksessa kiinnosti?

Mielestäni oli kiinnostavaa huomata kuinka eritavoin kirjan henkilöt suhtautuivat maahanmuuttajiin. Toisilla ei ollut mitään heitä vastaan, kun taas osa henkilöistä toi maahanmuuttajavastaisuutensa hyvin selvästi esille. Mietin itsekseni miksi asia oli näin. Miksi toiset suhtautuivat ulkomaalaistaustaisiin ihmisiin epäilevästi ja inhoten, kun taas toiset eivät?

Taustalla vaikuttavat varmasti vanhemmilta ja sukulaisilta perityt arvot ja ajatukset. Kotona opittu ajattelumaailma on helppo omaksua, vaikkei omaa selkeää mielipidettä asiaa kohtaan olisikaan. Toki ihmisillä saattaa olla omakohtaisia negatiivisia kokemuksia liittyen maahanmuuttajiin, mutta monet ovat vain ennakkoluuloisia. Mielestäni on itsekästä ajatella maahanmuuttajien turmelevan ’aitoa ja alkuperäistä’ kansaa. Itse koen maahanmuuttajat kulttuurillisena rikkautena. Heidän avullaan voimme oppia uutta ja erilaista.

Toinen kiinnostava asia kirjassa oli poliisin ammatti. Kirja sai poliisin ammatin kuulostamaan kiinnostavalta ja jännittävältä. Poliiseilla oli monipuolisia ja erilaisia työtehtäviä, hyvä työilmapiiri ja hyvä asema yhteiskunnassa. Kirjan antama kuva sai minutkin harkitsemaan poliisin ammattia. Kuka tietää vaikka se olisi tulevaisuuden ammattini?

19455030Poliisi11

Kommentoi



Kommentit

  1. 19.40 17.09.2015

    Teos kuulostaa kiinnostavalta ja mukaansatempaavalta! Maahanmuuttajat herättävät paljon keskustelua mutta olen samaa mieltä, että monikulttuurisuus ei ole mistään pois.

  2. 12.50 20.09.2015

    Blogitekstit on selkeitä ja ne käsittelevät asiat niin, että ei jäänyt mikään asia epäselväksi

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi