Mitä mieltä olen teoksesta?

Mielestäni teos oli ihan hyvä, mutta ei kuitenkaan yltänyt parhaimpien lukemieni kirjojen listalle. Kirjan aihe oli hyvin valittu ja ajatus oli kohdallaan. Pidin siitä, kuinka kirja otti monia yhteiskunnallisia ja tälläkin hetkellä ajankohtaisia asioita esille. Juoni kuitenkin tuotti minulle pettymyksen. Siitä puuttui tietynlainen jännitys ja yllättävät käännekohdat lähes kokonaan. Se oli tylsä, yksitoikkoinen ja hyvin arkinen. Oli myös hankala pysyä ajan tasalla henkilöistä, koska nimet olivat hyvin samantyylisiä ja heitä ei kuvailtu lähes ollenkaan. Mielestäni henkilömaailma oli sekava, koska kirjailija ei ollut luonut lukijalle selkeää kuvaa kirjan henkilöistä.

Kerronta oli hyvin narratiivista ja kuvailua oli vähän. Wahl esitti asiat yksinkertaisesti ja niitä kaunistelematta. Kirjan tapahtumat sijoittuivat kuitenkin vain muutaman päivän ajalle, joten olisin toivonut kirjalta enemmän kuvailua. Jatkuva kerronta siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu, alkoi väsyttää pidemmän päälle. Kirjoitusasu oli muuten hyvin selkeä. Repliikkejä ja dialogeja oli mielestäni sopivasti, teksti oli ehjää ja miellyttävää luettavaa.

Kommentoi



Ei kommentteja.

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi